Roskasta aarteeksi II – "se pelkää, jos vieraat puhuu sille"

28.10.2018

 

Somea selatessani olen viime aikoina törmännyt Adopt don’t shop -hashtagiin varsin usein. Ainakin Helsingin seudulla vaikuttaa siltä, että rescue-koirien määrä katukuvassa on kasvanut ja yhä useampi harkitsee koiran adoptoimista. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi keskustelu koiraroduista, joille on jalostettu sellaisia fyysisiä piirteitä, jotka vaikeuttavat niiden elämää, on saanut monen eettisesti valveutuneen suuntaamaan katseena sekarotuisiin, kotia tarvitseviin koiriin kasvattajalta ostettujen rotukoirien sijaan.

 

Siinä, että haluaa auttaa apua tarvitsevaa eläintä, ei todellakaan ole mitään pahaa, päinvastoin. Minulle se on vain kaivattu todiste ihmisen empatiakyvystä muita eläviä kohtaan. Omalla kohdallani koiran adoptoimisen taustalla oli nimenomaan halu tehdä hyvää. Adopt don’t shop -hashtagin kaltaiset hokemat kuitenkin yksinkertaistavat monimutkaista asiaa. Fraasilla on tietenkin erilainen merkitys maissa, joissa koiranpennun voi oikeasti käydä nappaamassa mukaansa lähimmästä eläinkaupasta – tällainen shoppailu ei Suomessa laillisesti onnistu. Jokaisen rescue-koiraa harkitsevan tulee kuitenkin ymmärtää, että koirat ovat eläimiä, joiden ympäristö ja kokemukset vaikuttavat niiden käyttäytymiseen. Ja siksi on sinisilmäistä olettaa, ettei sillä, millaisista taustoista koira tulee, ole mitään merkitystä sen sekä tulevan omistajan elämän kannalta.

 

Tämä teksti on suunnattu erityisesti niille, jotka harkitsevat rescue-koiraa ensimmäiseksi koirakseen. Minusta on ensisijaisen tärkeää perehtyä niihin haasteisiin, joita eteen saattaa tulla. Me perehdyimme ja varauduimme paljon suurempiin vaikeuksiin, kuin mihin olemme näiden kahden vuoden aikana lopulta törmänneet. Silti minusta tuntuu, että olisin voinut varautua vieläkin paremmin. Seuraavaksi kerron meidän suurimmasta haasteesta – Churron ihmispelosta – siitä, miten se ilmenee ja miten sitä on lähdetty työstämään. Voin puhua vain omakohtaisesta kokemuksestani, ja moni rescuekoiran omistaja ei kohtaa vastaavia haasteita koskaan, mutta toivon, että näistä vinkeistä olisi apua muille aran koiran omistajille.

 

Party animal

 

En voi korostaa tarpeeksi koiran käyttäytymiseen tutustumisen hyödyllisyyttä. Koira on laji, joka on kehittynyt elämään ihmisen läheisyydessä. Se ei synny lemmikiksi vaan kokemukset ja ympäristö vaikuttavat siihen, millaisia käytösmalleja se oppii. Tuoreeseen tutkimukseen ja kirjallisuuteen tutustuminen varmistaa myös sen, että aikaa sitten kumotut väitteet esimerkiksi siitä, että koira tarvitseeitselleen johtajan, eivät siirry eteenpäin. 

 

Churron taustoista sen verran, että se saapui Romaniasta Suomeen noin kuuden kuukauden ikäisenä. Se oli yksi kahdeksan pennun pentueesta, joka oli tuotu koiratarhalle hyvin pienenä. Se ei siis tiedettävästi ole koskaan ollut kadulla. 

 

Churro alkoi luottaa meihin nopeasti, mutta pelkäsi vieraita, erityisesti miehiä. Koirien tärkein sosiaalistumiskausi on ensimmäisten kolmen kuukauden aikana ja Churron käyttäytymisen perusteella tulkitsen, ettei se ollut tarhalla juuri tekemisissä ihmisten kanssa. Se ei yksinkertaisesti osannut tulkita ihmisten viestejä lainkaan. Ihmisiin sosiaalistuneilla koirilla on kyky lukea ihmisten ilmeitä ja erottavat ne koirien ilmeistä. Esimerkiksi silmiin tuijottaminen on koirien kesken uhkaava ja poispäin kääntyminen rauhoittava ele. Ihmisen silmiin tuijottaminen sen sijaan päättyy usein ruokaan, ihmisen heltyessä söpön nassun edessä. Churron ensimmäisten Suomen kuukausien aikana silmiin tuijottavan ja koirille lirkuttavan vieraan kohtaaminen päättyi paniikinomaiseen haukkukohtaukseen. 

 

Kun peloissaan oleva koira haukkuu, sitä ei kannata komentaa. Tämä on loogista, sillä jokainen tietää, ettei pelko lopu käskemällä. Yritimme ennakoida pelottavia tilanteita mahdollisimman hyvin kertomalla ihmisille heti, miten haluamme koiramme kanssa toimittavan. Kaikki eivät näitä toiveita ymmärrä, sillä monen mielestä koiran ”kuuluu” tykätä siitä, että vieraat ihmiset puhuvat sille, koskettavat sitä ja kumartuvat sen päälle. 

 

Ensimmäisinä kuukausina Churro oli sisätiloissa vieraiden ihmisten kanssa arvaamaton. Se saattoi esimerkiksi nousta sohvalle veljeni viereen istumaan, mutta päättää yhtäkkiä hyökätä kohti ja näykkäistä ilmaa. Opimme olemaan varovaisia sen kanssa ja tunnistamaan ne tilanteet, joissa se saattaisi tuntea itsensä turvattomaksi. 

 

Melko pitkään ainoat turvalliset ihmiset olimme me. 

 

Ehkä käänteentekevin oivallus oli koirapuisto. Asumme aivan puiston nurkalla, joten pääsemme käymään siellä joka päivä. Koska Churro oli tottunut elämään muiden koirien kanssa, se oli puistossa kuin kotonaan. Ja parasta oli, että siellä se tapasi ihmisiä, jotka eivät kiinnittäneet siihen sen suurempaa huomiota. Myös muiden koirien ihmisille osoittama luottamus saattoi rauhoittaa sitä. Ja namit. Niiden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Pikkuhiljaa Churro uskalsi ottaa vastaan herkkuja vierailta, mutta kesti kauan, ennen kuin se antoi muiden kuin meidän koskea itseensä. 

 

Tähän päivään mennessä olemme päässeet pitkälle. Churro on mukana sukujuhlissa ja pärjää niissä hyvin. Se vaikuttaa rennolta ja uteliaalta ja kiertelee kerjäämässä herkkuja. Myös julkiset kulkuvälineet sujuvat ja se saattaa heittäytyä kyljelleen täpötäydessä raitiovaunussa tai laskea päänsä vieraan ihmisen jalan päälle ruuhkabussissa. Näyttää siltä, että se rentoutuu suurissa ihmisjoukoissa helpommin kuin pienissä. Se saattaa yhä pelätä vastaantulevaa vierasta tai jopa tuttua kyläilijää. Väsyneenä se on erityisen varpaillaan ja harva vieras saa tulla makuuhuoneeseemme, jossa se nukkuu. 

 

Jos huomaan Churron jännittyvän vieraan ihmisen lähestyessä, kutsun sen iloisella äänellä vierelle ja palkitsen herkulla. Olen aina puhunut Churrolle paljon ja kehun sitä joka välissä. Kun se jännittyy, alan lässyttää sille, mikä näyttää rentouttavan sitä. Paras tapa tutustuttaa se kyläilijöihin on iskeä vieraiden kouraan herkkuja ja käskeä syöttämään niitä Churrolle niin paljon kuin ikinä jaksavat. Meidän perheessä mikään ei rakenna luottamusta niin kuin ruoka! 

 

Churron kanssa elämä on mielettömän palkitsevaa. Mutta se tarkoittaa sitä, että itse prosessista on kyettävä nauttimaan. Niistä jokapäiväisistä pienistä onnistumisista on iloittava niin paljon, että takapakit jäävät niiden varjoon. Ja hyväksyttävä se tosiasia, että voi olla, ettei koira pääse joistain peloista yli koskaan. Silloin se on omistaja, jonka on yritettävä sopeutua. Arka koira tarvitsee omistajaltaan valtavasti aikaa ja kärsivällisyyttä – ja luottoa siihen, että eteenpäin ollaan menossa.

 

 

 

Please reload